Uutiset

Kyllä Seiska tietää!

08.05.2008

Moi kaikki! Selvennystä vähän tähän median keksimään hajoamis-huhuun. Tällä hetkellä Technicolour on tauolla ja kaikki keskittyy omiin uusiin haasteisiinsa. Missään vaiheessa bändi ei ole istunut yhdessä kyseisen asian tiimoilta jolla viittaamme hajoamiseen. Teimme 7 vuotta keikkoja putkeen pitämättä taukoja, kun viime syksynä päätimme että nyt on aika kaikkien kelailla bändin tulevaisuutta ja päätimme jäädä tauolle. Tällä hetkellä ei voi sanoa milloin alamme tekemään ja mitä, mutta aika näyttää. Pyrimme pitämään teitä ajan tasalla ja toivotamme kaikille hyvää kesän alkua.   -Technicolour 

 

Kiitos kuluneesta vuodesta kaikille!

21.12.2007

Moi kaikki! Technicolour kiittää kuluneesta vuodesta kaikkia oli mahtava vuosi,lukuunottamatta loppuvuotta kun tauolla olemme olleet ja ei teitäkään ole nähnyt. Ensivuonna taas jatketaan uusin kujein. Kiitos vielä kaikille ja toivottavasti ensivuodesta tulee tätäkin vuotta parempi.

 

Kuulumisia!

31.07.2007

Moi kaikille pitkästä aikaa. Ollaan vietetty vähän kesä lomaa bändin kanssa vaik keikkoja on ollut muutamia kesän aikana. Vielä haluan kiittää viime rundista joka oli ihan mahtava. Tehdään vielä tulevan kuukauden aikana muutamia keikkoja ja ehkä syksyllä joitakin keikuloita, kannattaa seurata keikkakalenteria. Ollaan käyty jo taas treenikämpällä soitteleen ja katselemassa uusia biisejä. Uuden albumin kanssa työskentely alkaa vasta ensivuonna joten älkääpä unohtako meitä niin emme mekään teitä:). Toivottavasti nähdään tulevilla keikoilla ja kauniita kesän jatkoja kaikille. -Technicolour

 

Technicolour Kiittää ja Kumartaa!!!!

06.04.2007

Technicolour kiittää "People" rundista kaikkia jotka kävitte keikoilla ja/tai olitte muuten vaan mukana. Technicolour tekee muutamia keikkoja kevään/kesän ja alkusyksyn aikana. Kannattaa seurata keikkakalenteria.
Uutta materiaalia aletaan tekemään kun aika on kypsä:). Mutta suuri kiitos vielä kaikille ja nähdään kesän keikoilla. T. Jimi, Gary, Toni, Dingo, + LuuriLauri, TumuTommi ja LamppuAatu.

 

Uusi sinkku

30.01.2007

People levyn kolmas sinkku lohkaisu "Michael Jackson" on lähtenyt radioille. Käy äänestään ahkerasti radioiden yms.. sivuilla. Linkit löydät sivun oikeasta ylälaidasta.

 

Technicolour Nosturissa 8.2

23.01.2007

Technicolour esiintyy  Helsingissä Nosturissa Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja Irc-gallerian järjestämässä hyväntekeväisyys konsertissa 8.2 n. klo 20.00(ovet auki 17.30). Sisään pääsee 900 ensimmäistä ja konserttiin on vapaa pääsy. Konsertti on sallittu kaikille.

 

Someday hopealle kotimainen musiikkivideo äänestyksessä!

30.12.2006

Someday video äänestettiin Ylen Musiikki-tv:n paras kotimainen video äänestyksessä sijalle 2. Someday videon ohjasivat Kusti ja Jaakko Manninen. Technicolour kiittää suuresti kaikkia jotka meitä äänestivät ,olette mahtavia.

 

Technicolour kiittää!!!

29.12.2006

Technicolour kiittää ja kumartaa kaikkia vuodesta 2006. On ollut todella mahtavaa keikoilla yms... Ensi vuonna taas jatketaan uusin kujein:). Suuri kiitos vielä kaikille ja paljon menestystä vuodelle 2007. T. Technicolour

 

Technicolour Tv vierailut!

15.12.2006

Jimin ja Garyn top10 vip lista uusintana Voicetv:llä 18.01 klo 17.00 ja uusinta 22.00.

Jimi Tartu Mikkiin ohjelmassa Tv2:sella 19.01. klo 21.00.

Jimi ja Gary vieraana Mtv3 kanavalla viihdelounas ohjelmassa 28.12 klo 13.10-14.25.

Jimi ja Gary vieraana uudenvuoden aattona 31.12. VoiceTv:n Top106 ohjelmassa.

Jimi esiintyy Unicef konsertissa Nelos kanavalla
Sunnuntaina 17.12.2006 klo 19.00 alkaen.

 

Technicolour Podcast!

28.11.2006

Kuuntele Technicolourin tarinoita keikkareissuilta Stara.fi osoitteessa.

 

Uudet Technicolour paidat ja HUPPARIT on saapuneet!

25.11.2006

Uudet Technicolour paidat/hupparit on saapuneet. Tilaa itsellesi omasi VERKKOPAITA:COM:ista.

 

Someday-video Mtv:n soittoon!

09.11.2006

Technicolourin Someday video meni Mtv:n soittoon. Muista myös Voicetv ja NrjTop10 jossa voit äänestää.

 

Technicolour mediassa

08.11.2006

Jimi vieraana Hanna Pakarisen uudessa ohjelmassa radio Novalla To 23.11. 21:00

Jimi ja Gary vieraana NrjTop10 ohjelmassa Nelos-kanavalla 18.11 klo 13.00 (Uusinta 20.11 klo 15.05).
Muista käydä äänestämässä Someday videota NrjTop10
sivuilla.

Lue Jimin kolumni Papper-ilmaisjakelulehdestä.

Jimi ja Gary Buusteri -ohjelmassa Nelosella vieraana viikolla 45 (6.11-10.11.) joka päivä klo 16.05 (uusinta aina seuraavana päivänä klo 14.10).

Jimi ja Gary vieraina Mtv3 kanavalla KidsTop20 ohjelmassa 11.11. klo 9.30(uusinta 13.11 klo 14.05). Käy äänestämässä Someday videota listalle KidsTop20 sivuilla.

Jimi vieraana Nevada ohjelmassa Mtv3 kanavalla 11.11 klo 20.00.

 

Ylex Äänestys

07.11.2006

Äänestä Technicolour soittamaan Ylex Pop Konserttiin Ylex sivuilla järjestetyssä kilpailussa. Äänestys aika päättyy 17.12.

 

Äänestä Someday videota!

04.11.2006

ÄÄNESTÄ  TECHNICOLOURIN SOMEDAY VIDEOTA
PARAS KOTIMAINEN MUSIIKKIVIDEO KILPAILUSSA
MUSIIKKITV:N
SIVUILLA.

 

Someday video #1.

23.10.2006

Technicolourin Someday video on VoiceTv:n katsojalistan ykkönen. Technicolour kiittää ja toivoo että jatkaisitte äänestämistä VoiceTv:n nettisivuilla. Ja Somedaytahan voi äänestää kaikissa kolmessa Voice TV katsojalistassa : Katsojalista, Finn Hits ja V.S.O. Perjantai.

 

Technicolour yllätyskeikalla BigBrother talossa!

23.10.2006

Technicolour heittää yllätyskeikan BigBrother talon asukkaille perjantaina 3.11. Teemana on Halloween ja asukkaat saavat kokea intiimin yksityiskeikan. Katso keikka perjantaina klo 20.00 Big Brotherin Netti Tv:stä ja subtv kanavalta lauantaina klo 22.

 

Foorumi auki!

22.10.2006

Technicolourin foorumi on nyt avattu. Voitte aloittaa omia keskusteluja ja keskustella kaikesta maan ja taivaan välillä. Mutta muistakaa käyttäytyä kunnolla :)

 

Äänestä Technicolourin Someday Videota!!!

22.10.2006

Äänestä Technicolourin Someday videota Nrj Top 10 sivuilla.Muista myös Voice.fi missä kannattaa äänestää ahkerasti. Technicolour kiittää ja kumartaa.

Katso Someday -video EMI Jukeboksista>

 

Uusi People -albumi kaupoissa!

18.10.2006

Technicolourin People albumi julkaistaan 11.10. Levy sisältää Open Disc palvelun jolta löytyy ainutlaatuista materiaalia levyn ostajalle. Sisältää mm. Jimin kertomukset levyn kappaleista.

 

Technicolour Tv:n Aalloilla

17.10.2006

Technicolourin Someday -musiikkivideon making of- ohjelma The Voice- kanavalla viikolla 44.

Jimi vieraana popikoni-ohjelmassa nelosella 26.10. 00:20. Uusintana 30.10 14:35

Jimi ja Gary koko viikon 43 (23.10.-29.10.) Voice TV:n Countdown -listan juontajina. Ohjelma tulee joka päivä klo 17-18, uusinnat klo 9-10 ja 22-23.

Jimi ja Gary TV2:n Superfarmi -ohjelmassa 27.10. klo 16.00 (uusinta su 29.10. klo 10.00).

 

Technicolour Kauppakeskus Jumbossa!

16.10.2006

Technicolour esiintyy kauppakeskus Jumbossa 26.10 klo 18.00. Keikan jälkeen yhtye jakaa nimmareita Jumbon Anttilassa. Tervetuloa paikan päälle!

 

NRJ 25.10.

15.10.2006

Technicolour soittaaNRJ:n tiloissa 25.10.2006 klo 18.00 alkaen. Voit voittaa liput äänestämällä NRJ top-10 -sivuilla Technicolourin Someday kappaletta. Jos ei onni potkaissut lippujen suhteen, niin kuuntele keikka suorana NRJ:n taajuudelta klo 18.00 alkaen.

 

Technicolourin MySpace-saitti

06.10.2006

Technicolourin virallinen MySpace-saitti osoitteessa http://www.myspace.com/technicolourband.
Tsekkaa myös RoyalArtistClub blogi osoitteessa http://www.royalartistclub.com/Technicolour/

 

Technicolour blogi

04.10.2006

Tsekkaa Technicolour blogi Royal Artist Clubissa!!!

Royal Artist Club »

 

Technicolour Ylex:n viikon levy

03.10.2006

Technicolour on 9.10. alkaen viikolla 41 Ylex:n viikon levy. Koko viikon soi People albumin biisejä ja luvassa haastatteluja yms.

Ylex

 

Uusi albumi 11.10.2006

02.10.2006

Technicolourin kolmas People-nimeä kantava albumi löytää tiensä kauppoihin 11.10.2006 Ostamalla levyn ja asettamalla sen internetyhteydellä varustettuun tietokoneeseen pääset käsiksi extra-matskuun(videoita, b-puolia, Jimin tarinoita biisien synnystä yms.) Technicolourin OpenDisc-sivuilla. Jos et löydä levyä paikallisen levykauppasi hyllystä niin pyydä ihmeessä kauppiasta tilaamaan levy puolestasi.